Niin paljon rakkautta sain

Valitettavasti joudun kertomaan, että Suomesta kantautui aamulla suruviesti. Suruni ja ikäväni on suunnaton ja yritän nyt jotenkin sinnitellä Italiassa vielä reilun viikon. Harras toiveeni ei toteutunut. Mutta kun lähdön hetki tulee eteen, se ei katso aikaa.

Aika hyvin tämän hetkiset tunteet pukee sanoiksi tämä kaunis kappale suomalaiselta lempiartistiltani, joka myöskin on jo mennyt rajan taa. Mikä ihme tässä kesässä on vialla, kun saa vain huonoja uutisia joka paikasta?

Sellaisena, kuin hänet muistan. Aina odottamassa kotiintulijoita ikkunasta katsellen.

Tein Juulian kanssa viimeisen lenkkini kesäkuun 3.päivän iltana. Muistan, kuinka tuolloin katselin hymy huulilla, kun Juulia paineli menemään Kiilin pitkää heinää kasvavalla pellolla. Näkyi vain pää ja hännäntupsu, kun Juulia siellä mennä viipotti. Olisin ottanut videokuvaa kamerallani, mutta patterit tietysti loppuivat väärässä kohtaa. Onneksi sain valokuvia muistoksi.
Seuraavana aamuna lähdin Italiaan. Juulia jäi omalle sohvalleen makaamaan, kun sanoin hänelle näkemiin. Silloin en voinut mitenkään aavistaa, että ne olivatkin hyvästit.

Alunperin ajattelin, että lopetan bloggaamisen tähän. Ei ole mielenkiintoa tai liiemmin aiheita, joista vielä haluaisin kirjoittaa. Ajoitan tänne kuitenkin vielä muutaman iloisemman postauksen aiheista, joista oli tarkoitus kirjoittaa muutenkin. Sitten alankin jo pikkuhiljaa valmistautua kotiinpaluuseen.