Genovaan on jostain pyyhkäissyt älytön helleaalto, tänäänkin varmaan 40 astetta!
Vielä pahempi oli eilen, kun jo aamusta ilma oli niin kuumuudesta paksua, että sitä olisi voinut veitsellä leikata.
Tämmöisestä kuumuudesta ei nauti enää yhtään. Ei voi oikeestaan muuta tehdä, kun yrittää etsiä mahdollisimman viileän paikan ja oleskella siellä. Ilma viilenee joskus yhdeksän maissa, samoihin aikoihin kun pimeys laskeutuu kaupunkiin.
Jaksan ihmetellä näitä paikallisia, jotka grillaavat itseään rannoilla kuumuudesta huolimatta. Sunnuntai-iltana katselin uinnin jälkeen rannalla, kuinka monet makasivat suorina pyyhkeen päällä, ilman minkäänlaista aurinkovarjoa suojanaan! Fiksummat sentään ovat ottaneet rannelle suuren aurinkovarjon mukaan ja oleilevat sen alla.
Meinasi kerta kaikkiaan voimat tänään töissä loppua. Vaikka tuuletin on päällä aamusta iltaan, niin ilma oli silti niin tunkkaista, ettei oikein mitenkään päin ollut hyvä olla. Onneksi Simone tuli sanomaan neljän jälkeen, että nyt laitetaan putiikki kiinni. Taisi lukea ajatukset :)
Raskasta on olla töissä myös siksi, kun pitää jotenkin näytellä reipasta. En viittisi töissä alkaa vetistelemään, koska siitä ei sitten loppua tule. Vaikka päivät Genovassa vähenee, niin helppoa ei missään nimessä ole. Ajatukset ihan muualla, kun tässä hetkessä ja siinä, mitä tekee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti