![]() |
| Pihalla oli esillä kuvia ihanasta Audreystä. |
Pääsylippu museoon maksoi 9 euroa. Tämä oli siis yhteislippu, joka kattoi sekä museon että näköalahissin. Korkeanpaikankammoisen kannattaakin suosiolla skipata hissi.
Museo koostui seitsemästä eri osastosta. Ensimmäinen oli Archeology of Cinema, jossa paneuduttiin elokuvan aivan varhaiseen historiaan. Pääsimme katsomaan mm. alkuaikojen elokuvaesitystä. Sieltä siirryimme Cinema Machine-osastolle. Tällä osastolla tutustuimme elokuvan ja filmiteollisuuden eri alueisiin: käsikirjoituksiin, lavasteisiin, luonnoksiin ja tähtien valokuviin...Taustalla pyöri myös kohtauksia kuuluisista elokuvista, kuten Casablancasta.
Kolmas osio oli Poster Gallery, johon oli koottu joitakin elokuvajulisteita merkittävistä elokuvista. Tässä osiossa näki myös miten julisteiden tyylisuunnat ovat vuosikymmenien ajan muuttuneet. Kas kummaa, eräs itselleni hyvinkin tuttu juliste oli esillä:
Julistegalleriasta siirryimme osioon Helicoidal Ramps and Temporary Exhibits. Tässä näyttelytilassa kuljimme koko ajan ylöspäin. Vaihtuvassa näyttelyssä oli esillä mm. valokuvia Marilyn Monroesta ja hänen viimeiseksi jääneestä elokuvastaan The Misfits. Esillä oli myös Marilynin henkilökohtaisia tavaroita: korsetti, koruja ja kengät. Ne tekivät ainakin minuun suuren vaikutuksen. Elisabeth Taylor oli luonnollisesti myös huomioitu tämän kertaisessa näyttelyssä ja erityisesti hänen elokuvansa Suddenly last Summer.
Tämän osaston päässä valokuvanäyttelyn jälkeen oli Cinema and Television-osasto, johon oli tehty erilaisten huoneiden sisustuksia kodeista eri vuosikymmeniltä. Tarkoitus oli esitellä, minkälaisissa kotihuoneissa elokuvia on katseltu tv:stä eri vuosikymmenillä.
Sitten palasimme alakertaan Temple Hall:iin. Sinne oli koottu erilaisia huoneita eri elokuvatyylien mukaan, mm. piirrettyjä ja kauhua. Alakerran punaisilla lepotuoleilla pystyi levähtämään ja katsomaan, kuinka näköalahissi kulki rakennuksen halki ylös ja pienestä aukosta näköalatasanteelle asti. Melko huikea hissi!
Lopuksi kävimme kahvilassa lattella ja croisantilla, museokaupassa ostamassa muistoja ja sitten jonotimme näköalahissiin. Hissistä pääsimme näköalatasanteelle ja sieltä aukenivat huikeat näkymät yli Torinon. Sää oli sen verran pilvinen, että Alpit eivät tällä kertaa erottuneet.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti