maanantai 4. heinäkuuta 2011

Matrimonio reale di Monaco

Moni on kysellyt, että olinko kenties viikonloppuna Monacossa aistimassa häähumua. Äitikin oli nähnyt häiden tv-lähetyksessä jonkun heiluttavan Suomenlippua Monacon kaduilla ja kysyi, olinko paikalla :) Eihän tuonne "naapuripitäjään" kovin pitkä matka ole, mutta viikonloppuna olimme Monacon sijaan Piemontessa outlet-shoppailureissulla. Luulen myös, että Monaco on ollut viikonloppuna sen verran tukkeessa, ettei sinne olisi kannattanut edes mennä.

Kun Monacon ruhtinaallisista on kyse, niin eipä ihmetytä ollenkaan, että nämäkin häät saivat saippuaoopperamaisia piirteitä. Tuolla se kyllä todella osataan! Grace Kelly toi glamourin Monacoon 50-luvulla, sääli että hänen jälkeläisensä eivät ole juuri muuta osanneet kuin aiheuttaa skandaaleja skandaalien jälkeen.

Charlene oli arvatenkin kaunis morsian (ja niin tiesin, että astelee Armanin puvussa alttarille!), mutta sulhanen (Alberto, kuten hänen nimensä italiaksi kuuluu) sen sijaan möhömahainen vanha, irstas playboy. Sorry vaan, en ole Alberton fani.

Juttuja ja hienoja kuvia häistä kannattaa tiirailla osoitteesta:
http://svenskdam.se/





p.s Juttua Piemonten reissusta tulossa myöhemmin :)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

jep, morsian oli kaunis... sulhanen ei komeutta ole nähnytkään! itsekään en lukeudu kunkun suosijoihin..varsinkaan, kun niitä lehtolapsia ilmestyy joka kulmalta. arkt! eikö kukaan osaa pitää sitä piliään housuissa ja tuikata sitä vain siihen oikeaan ja sallittuun paikkaan??

Ja mitä mä kuulin, että Charlene oli yrittänyt kolme kertaa karatakin, mutta ei ollut onnistunut. Oliko siis nämä onnen kyyneleiksi tituleeratut kyyneleet sittenkin jotain muita kyyneleitä??