perjantai 2. syyskuuta 2011

Kesät ne tulee ja menee...



Kesällä 2001 katselin tv-uutisia pappani seurassa Mäkeläntie 196:ssa. Genovassa oli meneillään G8 huippukokous, jossa mellakoitiin sillä seurauksella, että yksi mielenosoittaja kuoli.


Kymmenen vuotta kului eteenpäin ja huomasin olevani matkalla Genovaan koko kesäksi. Enpä olisi vuonna 2001 uskonut, että elämä minut vielä sinnekin johdattaa.

Kesäkuun alussa lähdin Italiaan matalin odotuksin. Olin varautunut tiettyihin juttuihin, mutten siihen, että koko firma myytäisiin ja sitä seuranneisiin muutoksiin. Kesän jokaiselle kuukaudelle riitti ikäviä uutisia, kaikkein ikävimpiä tietysti elokuulle. Onneksi jäi niitä hyviäkin muistoja, eritoten reissuista, joita tuli tyttöjen kanssa tehtyä.


Kaiken kaikkiaan teki kuitenkin hyvää olla kesä pois Suomesta. Taas yksi kesä "resparottana" ei olisi kehittänyt mua ihmisenä mihinkään suuntaan!
Jotenkin Suomen kesä on mielestäni myös hyvin ärsyttävää aikaa. Kaikki sanovat olevansa kesäihmisiä, "heräävänsä eloon kesällä" (kuolleenako he retkottavat ne loput 9 kuukautta?!?). On mökkiä, markkinaa, festaria ja jokainen suomalainen kaupunki on "kiva kesäkaupunki". Kesää odotetaan koko vuosi ja hössötys yhdestä vuodenajasta on älytön. Oli mahtavaa, kun pääsi irtautumaan suomalaisuudesta edes hetkeksi ja katselemaan suomalaista menoa välimatkan päästä. Ei pidä olla suomalaisten kesä,- eikä muidenkaan traditioiden vanki!


p.s Olkaahan kuulolla, vielä päätöspostaus tulossa kuvien kera! :)



Ei kommentteja: